Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lumipeitteet Parasniemen, Karungin ja Suensaaren hautausmailla ovat sulaneet ja kesä tekee tuloaan vaikka pitkä kolea kausi hidastikin etenemistä. Toukokuun alussa on aloitettu hautausmaiden siivous talven jäljiltä, minkä jälkeen vuorossa ovat alueiden haravointi ja muut kevättyöt.
Lumen, roudan ja maa-aineksen sulaessa talvella haudattujen hautojen pinta painuu kuopalle. Nurmipintaiset haudat tasoitetaan, mullataan ja kylvetään hautausmaan työntekijöiden toimesta. Reunakivelliset haudat, joihin on haudattu talven aikana, tasoitetaan, mutta muutoin näiden kunnostuksesta vastaavat omaiset. Hautojen kunnostus tapahtuu alueittain – joka paikkaan ei ehditä ensimmäisenä, mutta kaikkien alueiden osalta kunnostus pyritään tekemään kesäkuun puoliväliin mennessä.
Routiva maa sekä puunjuuret saattavat muuttaa hautakiven asentoa. Vino tai kaatumaisillaan oleva hautakivi on vaarallinen sekä hautausmaalla vieraileville että siellä työskenteleville. Hautamuistomerkit ovat omaisten omaisuutta ja siten vastuu niiden oikaisemisesta kuuluu omaisille. Mikäli itsellä ei ole mahdollisuutta suorittaa oikaisutyötä, sen voi tilata hautaustoimistolta/kiviliikkeeltä. Seurakunnalla ei ole tarjota hautakivien oikaisupalvelua.
Hautapaikan voi hoitaa itse tai tilata haudan kesähoidon seurakunnalta. Haravat ja harjat on laitettu vesipisteille. Kasteluvesi voidaan laskea osastoille vasta, kun routa on sulanut kokonaan.
Hautaa siivotessasi lajittelethan jätteesi:
• kynttilät poltettavaan jätteeseen, metallikansi metallinkeräykseen
• kukkapurkit poltettavaan jätteeseen
• kanervat ja mullat puutarhajätteeseen
• muovipussit ja -kääreet poltettavaan jätteeseen
• muovia sisältävät hautalaiteosat poltettavaan jätteeseen
Toivomme, että omaiset poistavat haudoilta talven aikana käyttämänsä kynttilälyhdyt ym. esineet, jotka estävät työskentelyä tai voivat vahingoittua.
Lisätietoja hautojen kesähoidoista löydät täältä tai
soittamalla p. 040 841 1925
Muissa hautojen hoitoon liittyvissä asioissa hautausmaiden henkilökunta opastaa ja auttaa mielellään.
Aurinkoista kesää kaikille, tavataan hautausmailla!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä