Hyppää sisältöön

Kesän 2022 korvalla Päämajassa

Hei, riparilainen!

Leirikesä starttaa aivan pian, ja vaikka oma leirisi olisi vasta kesän viimeisiä, on se nopeammin edessä kuin ajattelemmekaan. Antinsaari on lähes tauottomassa käytössämme koko kesän. Leirit alkavat sunnuntaina klo 18 ja päättyvät perjantaina klo 15. Viikonloppuna leirikeskus laitetaan kuntoon seuraavaa porukkaa varten. Pakkaa mukaasi omat petivaatteet eli lakana, pussilakana ja tyynyliina sekä pyyhe, me tarjoamme sängyn. Kirjeen lopusta voit vielä tarkistaa, mitä muuta suosittelemme ottamaan leirille mukaan (ja mitä emme).

Toivottavasti saadaan aurinkoinen kesä ja ihan parhaat kelit leiriviikoille. Mutta ei anneta sadepäivienkään latistaa tunnelmaa. Ripari on ainutlaatuinen kokemus, leiripäivät intensiivistä yhdessäoloa ja jokainen meistä on osaltaan vaikuttamassa tunnelmaan ja luomassa muistoja, joita vaalitaan vielä aikuisenakin. Yhdessä ihmetellen ja oppien vietämme aikaa kristinuskon asioiden äärellä, toki otamme aikaa myös pelailuun ja laulamiseen sekä uimiseen ja saunomiseen.

Leirillä kanssasi ovat ryhmäsi pappi, nuorisotyöntekijä, kesätyöntekijämme ja emäntä sekä tietysti ISOSET. Ja hengessä mukana on myös Hän, joka on luvannut olla kanssamme kaikkina päivinä maailmaan loppuun asti. Jeesus on siis aika oleellinen hahmo riparilla. Ja vaikka Hän ohjeisti oppilaitaan, ettei ottaa mukaan ylimääräistä paitaa, me sovellamme ohjetta hieman väljemmin. Suosittelemme pakkaamaan mukaan ainakin:

-vaihtovaatteita ulos ja sisälle

-uimakamppeet

-lakanan, pussilakanan, tyynyliinan ja pyyhkeet (käsi- ja kylpypyyhe)

-lääkkeesi

-hygieniatuotteesi (vähintäänkin hammasharjan ja -tahnan)

Tiesithän, että seurakunnan kaikki toiminta on päihteetöntä eli myöskään riparilla ei käytetä alkoholia, energiajuomia eikä tupakkaa tai sähkötupakkaa. Ja tulethan leirille vain täysin terveenä. Jos sairastut ennen leirin alkua, ole yhteydessä ryhmäsi vetäjiin, niin voitte sopia, miten rippikoulusi hoituu maaliin, kun olet taas terve. 

Lopuksi vielä pakko todeta, että me täällä päämajassa odotamme kovasti leirikesää ja ihania kohtaamisia "kentällä"! 

Siunausta sulle toivoen. 

-Riparien vetäjät Tornion seurakunta

”Olkaa lujia ja rohkeita!

Älkää pelätkö älkääkä säikkykö heitä,

sillä Herra, teidän Jumalanne,

kulkee itse teidän kanssanne.

Hän ei jätä teitä eikä hylkää teitä."

5. Moos. 31:6.