Tornion seurakunnan uutisia

Uutislistaukseen

Kirkon uusi Tilaa virkatodistus verkossa -asiointipalvelu on avattu

12.2.2021 09.23

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on avannut verkossa asiointipalvelun, jossa asiakas voi tietoturvallisesti tilata virkatodistuksen itsestään (ns. elää-todistus) tai sukuselvitysmuotoisen virkatodistuksen vainajasta. Palvelu on osoitteessa: tilaavirkatodistus.fi

Palvelua voi käyttää myös ruotsiksi ja englanniksi: bestallambetsbevis.fi ja beställämbetsbevis.fi

Virkatodistuksia tarvitaan hyvin monenlaisiin tarkoituksiin esimerkiksi adoptio-, apuraha-, eläke-, perinnönjako- ja perunkirjoitusasioiden hoitamiseen.  Virkatodistusten toimittaminen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lakisääteinen viranomaistehtävä.

Palvelun käyttö edellyttää vähintään 18 vuoden ikää ja kotikuntaa Suomessa. Lisäksi käyttäjällä tulee olla pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Palveluun tunnistaudutaan suomi.fi-tunnistautumisen kautta.

Myöhemmin myös organisaatiot – esimerkiksi pankit ja lakiasiaintoimistot – voivat tilata asiakkaidensa puolesta todistuksia palvelun kautta.

Virkatodistuksen voi edelleen tilata myös ottamalla yhteyttä seurakuntaan.

Tilaa virkatodistus verkossa -palvelu täydentää kirkon sähköisen asioinnin palveluja. Liity kirkkoon palvelu avattiin vuonna 2016 ja avioliiton esteiden tutkinta –asiointipalvelu vuonna 2018.