Tornion seurakunnan uutisia

Uutislistaukseen

Tule meille nuorisotyönohjaajaksi

Haemme Tornion seurakuntaan osaavaa tekijää työyhteisöömme, jolla on nuorisotyönohjaajan koulutuksen lisäksi kirkollinen pätevyys. Otamme huomioon myös epäpätevät hakijat. Odotamme hyviä tiimi-ja yhteistyötaitoja yli työalarajojen sekä joustavuutta ja valmiutta tehdä yhteistyötä erilaisten verkostojen kanssa. Arvostamme oma-aloitteisuutta ja tavoitteellisuutta. Musiikillinen osaaminen katsotaan eduksi ja muut erityistaidot esimerkiksi valokuvaus, sometyö.

Tornion seurakunnassa on viisi nuorisotyönohjaajan virkaa. Nyt avautuvan viransijaisuuden vastuualueena ja päätehtävänä on rippikoulu-ja nuorisotyö. Kaikki viranhaltijat osallistuvat laaja-alaisesti nuorisotyöhön kaikissa ikäluokissa tehden työtä tiimissä toistensa rinnalla ja sijaisina.

Tornion seurakunta tarjoaa nuorisotyön ammattilaiselle hyvän työyhteisön, jossa työtä saa tehdä omannäköisesti kannustavassa ja työalarajat ylittävässä ilmapiirissä. Isostoiminta on aktiivista ja leirielämään loistavat puitteet tarjoaa oma leirikeskus Antinsaari. Kouluyhteistyö on avointa ja hyvää ja tulevaisuudessa varmasti yksi kasvun suunta.

Palkkaus on vaativuusryhmän 502 mukainen. Viransijaisuuteen valittavan tulee olla konfirmoitu evankelisluterilaisen seurakunnan jäsen ja esittää ennen viransijaisuuden vastaanottamista esteetön rikosrekisteriote ja lääkärintodistus.

Työskentely tapahtuu eri puolilla Torniota, joten oman auton käyttö työn hoitamisessa on välttämätöntä. Työ edellyttää valmiutta myös ilta-ja viikonlopputyöhön sekä leirityöhön.

Työ tulee vastaanottaa 22.5.2023 tai sopimuksen mukaan. Sijaisuus jatkuu 17.4.2024 saakka, mutta voi jatkua myös pidempään.

Jätä hakemuksesi KirkkoRekry-palvelussa 28.4.2023 klo 12.00 mennessä.

Lisätietoja antavat johtava nuorisotyönohjaaja Katja Konttajärvi p. 0400 496 402, kirkkoherra Mirja-Liisa Lindström p. 040 688 6991.

22.3.2023 10.02