Pienokainen tuhisee tyytyväisenä tutti suussa kumminsa sylissä. Kastemaljan vieressä palaa kastekynttilä, sillä Kristuksen kirkko on saanut uuden jäsenen. Kynttilää katsoessa ajattelen Jeesuksen lupausta siitä, että Hän on maailman valo. Hän lupaa olla myös tämän pienokaisen ja hänen vanhempiensa turvana ja valona elämässä.
Hetkeä aiemmin olin seurakuntakodilla muistotilaisuudessa. Siellä katse kiinnittyi vainajan valokuvaan ja sen edessä palavaan kynttilään. Sekin kertoo samasta turvasta, jonka Jeesus maailman valona ihmiselle antaa. Hänen valonsa heijastaa iankaikkisuutta, se tuo lohtua sureville.
Pyhäinpäivänä viemme kynttilöitä valaisemaan edesmenneiden rakkaidemme hautoja. Kerran hekin olivat pienokaisia, joiden nimi ensi kerran kirjoitettiin kastetodistukseen. Nyt tuo nimi on kaiverrettuna hautakiveen. Toisten nimet ovat jo ajan patinoimia, he elivät ja kuolivat kauan ennen syntymääni.
Ihmisen elämä on aikaan sidottua. Elämä on ainutkertainen lahja, joka kestää jokaisella oman aikansa. Vuosien kulun voimme tuntea joskus aivan konkreettisesti painona harteillamme, tai ainakin näemme sen lasten kasvun ja kehityksen kautta. Vaikka kuinka haluaisimme, emme voi pysäyttää aikaa tai kääntää kelloa taaksepäin.
Kuitenkin aikakin on Jumalan luomaa, kuten ihminen ja kaikki luomakunnassa. Mutta Kaikkivaltias, Jumala itse on ajanlaskun yläpuolella, Hän on iankaikkinen. Siksi Kristuksen kirkkokaan ei ole sidottu vain aikaan ja tähän katoavaa maailmaa. Vaan valo, jonka Kristus maailmaan toi on iankaikkista, se on synnin, kuoleman ja kaiken pahan voittanutta valoa. Hänen armollinen rakkautensa on turvamme paitsi elämässä, vielä sen jälkeenkin. Se johdattaa meitä tiellä taivaaseen.
Siunattua Pyhäinpäivää sinulle ja rakkaillesi!
