Ohjeet rippikoululaisille,
kuinka rippikoulu toimii etäyhteydessä koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilan aikana

 

  1. Älä huolestu liikoja, kaikki järjestyy, myös rippikoulusi.
     
  2. Jumalanpalvelusleimoja voi poikkeusaikana kerätä kuuntelemalla jumalanpalveluksia nettiradiosta (esim. Radio Pro tai YLE 1 lähettävät jumalanpalveluksia verkossa, ja niitä voi kuunnella myös tallenteina). Toki perinteisen radionkin käyttäminen jumalanpalveluskanavana on mahdollista. Linkin takaa löydät tehtävän, jonka palauttamalla rippikouluryhmäsi papille saat yhden jumalanpalvelusleiman.
     
  3. Muita leimoja voi saada esimerkiksi kirkollisista toimituksista (Kaste, häät, hautajaiset). Jos osallistut sellaiseen, voit saada leiman siitä lähettämällä rippikoulupapillesi kuvan toimituksesta (kuvan on tietysti oltava sellainen, jossa myös itse näyt).
     
  4. Muun leiman voit myös saada katsomalla jonkun kirkollisen tubettajan (aloita vaikka heistä: Pastorific, emiliapappi) videon YouTubesta ja kirjoittamalla siitä kritiikin (juttu josta käy ilmi, mistä videossa puhuttiin ja mitä itse tykkäsit videosta). Lähetä kirjoituksesi sähköpostilla oman ryhmäsi papille (etunimi.sukunimi(at)evl.fi).
     
  5. Seuraa Tornion seurakunnan nuorisotyötä somessa (Fb ja IG) niin pysyt päivitettynä ja saat lisää vinkkejä, kuinka käydä rippikoulua poikkeustilassa.
     
  6. Jos sinulla (tai vanhemmillasi) on kysyttävää, ota yhteys ryhmäsi pappiin tai nuorisotyöntekijään. Yhteystiedot löydät kotisivuiltamme Yhteystiedot -painikkeen alta (etusivun oikea ylälaita).

 

Älä pelkää. Hän levittää siipensä yllesi ja sinä olet turvassa niiden alla.

Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Ps. 91:4