Radiojumalanpalvelus 23.8.2015

Saarna Alatornion kirkossa Torniossa 23. elokuuta 2015  klo 10.00 
Radiointi YLE 1 
13. sunnuntai helluntaista 

Saarnaaja: kirkkoherra Martti Puontila 
Sunnuntain aihe: Jeesus, parantajamme 

Evankeliumi: Joh. 9:1-7,39-41 

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. 
Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” 
Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa.. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ” Mene Siloan altaalle ja peseydy.” – Altaan nimi merkitsee: lähetetty. – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä. 

Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita. ” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.” 

On joitakin sellaisia aiheita, jotka ovat minua askarruttaneet ja joista olen  puhunut hyvin aralla mielellä. Niitä on joskus vaikea selittää. Yksi sellainen on, miten löytää selitys tai tarkoitus monille tämän elämän tapahtumille. Me puhumme hyvästä tai huonosta tuurista, kohtalosta, rouva Fortunasta, joka säätelee elämäämme. Laulamme lasten virressä: 
Onni täällä vaihtelee, Taivaan Isä suojelee. Tai Sibeliuksen virressä: Hän Isä rakkahasti, ain vaalii luotujaan ja kaiken taitavasti Hän ohjaa tuolta taivaastaan.(462) Koulussa yhden oppilaan oli vaikea laulaa näin, ja siksi tässä kohden kuului selvästi: Hän Isä raskahasti, ain vaanii luotujaan ja taitamattomasti Hän ohjaa taivaastaan. 

Onko kaikki vain sattumaa? 
Jeesus puhui kerran siitä, miten varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu.(Matt.10:29.30) Tämän mukaan sattumaa ei ole. Jumala ei siis jätä sattumalle tilaa. Varpunen ei putoa maahan Jumalan sallimatta. Kaikella on tarkoituksensa. Hiuskarvatkin ovat luetut. Tänään mietimme kuulemamme raamatunkohdan herättämänä: Millaisen selityksen ja tarkoituksen me annamme ihmiselle, joka pohtii oman tai toisen vammautumista, sairauksia  tai onnettomuuteen joutumista. 
Miksi toinen sokeutuu ja toinen ei? 
Miksi toinen saa kannettavakseen kivuliaan sairauden ja toinen saa elää suhteellisen terveen elämän? 
Miksi toinen joutuu onnettomuuteen ja toinen säästyy siltä. 
Miksi toinen saa pitkän elämän ja toisen päättyy ennen kuin se on edes oikein alkanutkaan? 

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: Kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana. Hän itsekö vai hänen vanhempansa? Sokealle kuulemansa kysymys oli luultavasti tuttu, hän oli kuullut sen aikaisemminkin. Silloin ajateltiin, että sairaus ja vammaisuus oli synnin seurausta. Ihmiset tiesivät silloin ja meillekin se on opetettu…  aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, näinhän Jumala sanoi, 2. Moos.20:5. 

Jeesuksen vastaus oli: ”Ei hän eikä hänen vanhempansa tehneet sokeuden aiheuttanutta syntiä, vaan niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä ilmi. Jeesus paransi miehen ja hän sai näkönsä.  Jeesuksen sanojen mukaan hän oli sokeutunut siksi, jotta saisi kokea tämän ihmeen ja myös he, jotka miehen tunsivat ja näkivät ihmeen. 

Eräälle toiselle miehelle vastaus oli erilainen. Jeesus paransi halvaantuneen miehen Betesdan altaalla. Myöhemmin Jeesus tapaa tämän miehen ja sanoi hänelle näin: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Tämän miehen kohdalla hänen elämällään ja sairaudella oli jokin yhteys, syy ja seuraus, jota emme tiedä. Joskus Jumala pysäyttää meidät ja näyttää meille, mitkä ovat meidän elämämme rajat. 
Havahdumme siihen, että olemme tehneet jotain pahaa itsellemme tai toisille. Jumalan viesti voi olla: Nyt on menty liian pitkälle, nyt on tullut hetki pysähtyä miettimään, mihin tämä voi vielä johtaa. 

Moni kysyy, ainakin mielessään, mistä pahoista teoista häntä  rangaistaan, mitähän pahaa hän on tehnyt, sairastuessaan, vammautuessaan tai joutuessaan  onnettomuuteen. 
Tietysti on heitä, jotka ajattelevat tällaiset pohdinnat sairauden ja rangaistuksen yhteydestä olevan uskonnon höpötystä ja kuuluvan pimeään menneisyyteen. Jotakin selitystä tai tarkoitusta me sille kaipaamme. 

Minäkin olen ollut 13 vuotiaana pahassa onnettomuudessa, elämä olisi voinut päättyä silloin. Kiitos veljeni, joka auttoi. Hänen elämänsä päättyi toissapäivänä. Olen kantanut onnettomuuden seurauksia yli 50 vuotta. En muista miettineeni kovin paljon sitä, oliko onnettomuus minun tai vanhempieni  synnin seurausta, mutta sen tarkoitusta ja seurauksia olen miettinyt. Omalta kohdaltani voin sanoa, Jumala on kääntänyt kaiken siunaukseksi, vaikka se ei tarkoita, että helppoa olisi aina ollut.- Tärkeää on, mitä Jumala antaa elämän menetysten tilalle tai rinnalle. 

Työssäni pappina kohtaan paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet elämässään monenlaista traagisuutta ja pohtineet näitä samoja kysymyksiä. Muutaman sadan metrin päässä tästä kirkosta kaimani Martti kuuntelee tätä saarnaa. Martti kirjoitti ylioppilaaksi 60-luvun alkupuolella ja pääsi sen jälkeen Teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan. Martti oli lupaava jalkapalloilija Tornion Pallo 47:ssä, maaottelupelaaja. Elokuussa vuonna 65 Martti matkusti valmentajansa ja yhden muun henkilön kanssa Osloon jalkapallo-otteluun. Oulun eteläpuolella tapahtui auto-onnettomuus, jossa auto lensi jokeen. Martti tippui kyydistä ja auto murskautui sen jälkeen. Kaksi muuta autossa ollutta kuolivat ja Martti jäi eloon, mutta vammautui vaikeasti koko loppuelämän ajaksi. Hän oli lähes kuukauden tajuttomana ja sen jälkeen pitkässä horroksessa. Martin kohdalla tapahtui kolme tai oikeastaan 4 ihmettä: ensiksi hän jäi eloon, toiseksi nousi onnettomuuden jälkeen pystyyn, vaikka istuukin nyt pyörätuolissa, kolmanneksi Martti on säilyttänyt 50 vuotta elämänuskonsa, huumorinsa, iloisuutensa ja uskonsa Jumalaan, vaikka vaikeitakin päiviä on ollut. Kun kysyin Martilta, että onko hän miettinyt koskaan kokemaansa onnettomuutta Jumalan rangaistuksena.  Hän vastasi: ”En juuri ollenkaan. Uskon, että Jumala tietää miksi piti näin käydä.” Martin kohdalla on tapahtunut oikeastaan neljäskin ihme: eräässä hoitolaitoksessa hän tapasi Sylvin 40 vuotta sitten ja sai hänestä puolison, rinnalla kulkijan, avun, joka on hänelle sopiva. Srk:n kerhossa Martti toivoo aina laulettavaksi virttä: Mä elän laupeudesta.(275) 

Raija sairastui 42-vuotiaana Alzheimerin tautiin. Ensin häntä  hoidettiin kotona, sitten palvelukodissa ja viimeksi vanhainkodissa. Sairaus eteni pikkuhiljaa. Kun viime huhtikuussa kävin häntä katsomassa vähän ennen kuolemaansa, istuin pitkään hiljaa autossani vanhainkodin pihalla. Rukoilin: Ota hyvä Jumala Raija jo pois, eikö sairastamisen mitta ole jo täysi. Mietin, mikä tarkoitus oli yli 10 vuodella, jonka sairaus kesti. Aikakauslehdessä oli juttu Raijasta, puolisosta ja kolmesta lapsesta. Kuvassa kyyneleinen puoliso pitää Raijaa kädestä. Raija ei ole puhunut eikä tuntenut pitkään aikaan, hauras ja laiha. Jutulla oli iso otsikko: Jäljelle jäi rakkaus. 

Sairaus, onnettomuudet ja vammaisuus, elämän vajavaisuus tuo tähän elämään sellaista rakkautta, jota täällä ei muuten olisi. Ilman niitä elämämme olisi vielä enemmän armottomien ja kovien ihmisten maailma. 

Olen ollut rehtorina oppilaitoksessa, jossa oli oppilaana kehitysvammaisia. Monien heidänkin elämänsä tarkoitusta mietin usein. Millainen lisätyö  annettiin heidän syntymänsä myötä vanhemmille. Monilta heistä minäkin opin kuitenkin paljon: avoimuutta, tunteiden ilmaisua, hauskuutta, kosketusta, halausta, elämän yksinkertaisuutta ja rakkautta. Jos rakkaudesta ei puhuta eikä käytännössä osoiteta, vaikea sen olemassaoloon on uskoa. 

Me kannamme syntiinlankeemuksen seurauksia kärsimyksissä, sairauksissa ja onnettomuuksissa. Miten Jumala jakaa ne meidän ihmisten kannettaviksi, on Jumalan salaisuus.  Se, joka elää tunnollista elämää, voi saada raskaan taakan ja taas se, joka elää holtittomasti, voi siltä säästyä. 

Näyttää siltä, että sairauksia ja onnettomuuksia annetaan meille myös siksi, että meistä tulisi vähän nöyrempiä. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon, kirjoittaa Pietari. Martti Luther on sanonut, että Jumala pudottaa ylpeitä alas ja nostaa alaspainettuja ylös. Jumala toimii usein meille vastenmielisten asioiden kautta. Erkki Leminen on todennut, että kun Jumala vetää ylpeitä alas, hän käyttää pudotustyössään renkejään: 
kiusoja, lankeemuksia ja ahdistuksia. Kun Hän nostaa nöyryytettyjä, Hän tekee sen itse. Paavalikin kirjoittaa pistävästä piikistä: jotta en ylpeilisi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni. Emme tiedä, mikä tämä pistävä piikki Paavalilla oli, on ehdotettu sairautta, fyysistä vajavaisuutta, helmasyntiä. Hän oli rukoillut, että pääsisi siitä eroon, mutta sai vastaukseksi: Minun armoni riittää sinulle, voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. 

Viimeisen tuomion kuvauksessa Jeesus sanoi näin: ”Minä olin sairas ja te kävitte minua katsomassa” eli minkä me olemme tehneet sairaalle, sen me olemme tehneet Jeesukselle. Tässä on yksi meidän uskomme koetinkivi. Meidän suhtautumistapamme esimerkiksi vammaisiin on usein aika hämmentävä. Eräs sokea mies matkusti junassa ja konduktööri tuli hänen kohdalleen, hämmentyi, hyvänen aika tässähän on sokea mies ja huusi sitten kovalla äänellä sokean korvaan: matkalippu olkaa hyvä. Sokea mies vastasi rauhallisesti: ”Minun kuulossa ei ole mitään vikaa, minulla on erittäin hyvä ja herkkä kuulo, mutta nyt se taisi toisesta korvasta mennä. 

Luin keväällä rikkaasta englantilaisesta paronista. Miehellä oli vain yksi poika. Tämä lähti nuorena kotoa – ja kuoli sillä matkalla. Paroni suri poikansa menetystä koko loppuikänsä. Yhä kasvavia rikkauksiaan hän alkoi investoida arvokkaisiin tauluihin. Hän sääti testamentissaan, että hänen kuolemansa jälkeen taidekokoelma tuli myydä huutokaupassa. 
Kun paroni oli kuollut, taiteenostajia kokoontui hänen kotiinsa. Ennen huutokaupan alkamista asianajaja luki testamentin määräyksen. Sen mukaan ensimmäinen huutokaupattava taulu oli ”kuva minun rakkaasta pojastani” Maalaus oli tuntemattoman taiteilijan tekemä ja silmiinpistävän huonokuntoinen. Ainoa, joka huusi taulun, oli talon vanha palvelija, joka oli tuntenut sekä paronin että hänen poikansa. Hän sai taulun pilkkahintaan. Sitten asianajaja jatkoi testamentin lukemista: ”Se, joka ostaa kuvan pojastani, saa kaupan päälle koko muun omaisuuteni. Huutokauppa on päättynyt. 

Paronin testamentin sisältö oli aika yllättävä. Yhtä yllättävä on Jumalan toiminta meitä ihmisiä kohtaan. Jumala on kätkenyt kaiken hengellisen ja muunkin siunauksen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen. Uskoessamme Jeesukseen me tulemme osallisiksi kaikista Jumalan aarteista ja rikkauksista. Tänään ajattelemme erityisesti sitä, että Jeesus kärsi syntiemme rangaistuksen, me emme voi sitä tehdä. Me voimme saada aina anteeksi. 
Jeesus voi parantaa vieläkin, jos se on Hänen tahtonsa. Kristuksessa meille näyttäytyy meitä rakastavan Isän ja Jumalan kasvot, silloinkin kun elämä kohtelee meitä huonosti. Hän sanoo meille terveille ja sairaille Sefanjan 
sanoilla: ”Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta”. Sefanja 3:17 
Kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen, virsi 511:7.